Haastattelussa: Alisa Vainio

Lappeenrannan Urheilu-Miehiä edustava Alisa Vainio palasi viime kesänä ryminällä takaisin kilparadoille. Lähellä oli paikka myös EM-kisoihin Berliiniin ja menestystä tuli myös viime kesän Kalevan Kisoissa. Mitäs juoksijan talveen kuuluu? Tavoitimme Alisan ja vaihdoimme muutaman sanan.

 

Moikka Alisa! Mitä kuuluu juoksijan talvipäivään?

Moi! Ihan hyvää kuuluu, opiskelen tällä hetkellä Vierumäellä joten asustelen viikot täällä. Arki on ollut todella kiireistä ja välillä myös raskasta mutta pian pääsen Espanjaan harjoitusleirille.

Palasit viime kesänä ryminällä kilparadoille, miten itse näit/koit viime kesän?

Viime kesä oli erittäin tärkeä oman mieleni kannalta ja tavoitteena oli vain pysyä terveenä ja saada hyviä treenejä alle. Suoriuduin kisoista kuntotasooni nähden aina hyvin ja menin kisa kisalta eteenpäin.

Millaista on Alisan harjoittelu näin talvisaikaan?

Talviaikaan painopiste harjoittelussa on peruskestävyyden ja vauhtikestävyyden kehittäminen. Myös paljon monipuolisia harjoitteita pyrin tekemään korvaavilla.

Millä fiiliksin kohti ensi kesän Kalevan Kisoja, jotka kilpaillaan kotikentälläsi Lappeenrannassa?

Ihan hyvällä ja rennolla fiiliksellä! Kotikisoista tulee upeat kisat kun kaunis kimpinen pääsee näyttämään parastaan. Toivottavasti kelit sattuisivat kohilleen ja urheilijat pääsisivät tekemään kovia tuloksia.

Mitkä ovat tavoitteesi Kalevan Kisoissa 2019?

tavoitteeni on saada omaa kuntotasoani vastaava juoksu ja nauttia kotikisoista ja kimpisen hyvästä ilmapiiristä.

Mitä terveisiä lähetät yleisurheilun ystäville ja faneille?

Tulkaa kaikki kesällä kimpiseen fiilistelemään ja tukemaan urheilijoita koviin suorituksiin!

Jaa tämä artikkeli: