Kaleva kannustaa lapsia ja nuoria liikkumaan

Vakuutusyhtiö Kaleva on Suomen Urheiluliiton (SUL) ja yleisurheilijoiden pitkäaikainen yhteistyökumppani. Yleisurheilun SM-kisojen, Kalevan kisojen, nimikin juontaa juurensa 144-vuotiaasta Kalevasta.

Tänä kesänä Kalevan kisat järjestetään Jyväskylässä, jolloin Vakuutusyhtiö Kaleva on jälleen kisojen pääyhteistyökumppani.

Sen lisäksi, että kisoissa kannustetaan yleisurheiluseuroja tavoittelemaan Kalevan Malja -pisteitä, Kalevan erityishuomio on lasten ja nuorten liikkumisessa. Jo aiemmista Kalevan kisoista tuttu esiurheilijatapahtuma käynnistää kuusi finaalilajia. Hakemusten perusteella valitut kuusi keskisuomalaista nuorta tavoittelevat omaa ennätystään kisayleisön kannustaessa heitä.

Tänä vuonna esiurheilijat starttaavat seuraavat finaalilajit:

Perjantai: 

Naisten pituus Iitu Riekkinen ja miesten kuula Valtteri Paksuniemi

Lauantai:

Naisten keihäs Nea Koppeli ja miesten seiväs Tommi Järvenpää

Sunnuntai:

Naisten korkeus Pihla Hyyppä ja miesten keihäs Joonatan Kulmala

Kalevan kisojen järjestäjät uskovat vahvasti, että urheilulla ja liikunnalla on paljon positiivisia vaikutuksia lapsiin ja nuoriin. Siksi kannustamme heitä liikkumaan. Esiurheilijatapahtuman lisäksi Kaleva tulee tänä kesänä tukemaan yleisurheiluseurojen toimintaa ja sinä voit ottaa siihen osaa. Mitä useampi henkilö käy laskemassa oman henkivakuutuksensa hinnan osoitteessa henkivakuutuskuntoon.fi, sitä enemmän kohdistamme tukeamme lasten ja nuorten urheiluharrastukseen.

Tavoitteena on yhdessä saavuttaa 5000 euron maksimikannustin, joka jaetaan SUL:n heinä–elokuussa määrittelemien hakukriteerien perusteella. Tuki kohdistetaan tänä vuonna Jyväskylässä pidettävien Kalevan kisojen kunniaksi keskisuomalaisten lasten liikunnan hyväksi.

Kurkkaa alta seiväshyppääjä Saga Anderssonin ja moukarinheittäjä Aleksi Jaakkolan kannustavat videot tukipotin kartuttamiseen.

 

 

 

Jaa tämä artikkeli: