Kalevan kisat varautuu helteeseen – stadionille järjestetty viilennyssumuja urheilijoille ja yleisölle

Jyväskylää ja koko maata hellivä helle tekee Kalevan kisaviikonlopusta hikisen. Kisajärjestäjä on ottanut ennätyslämpimän sään huomioon lisäämällä stadionin yhteyteen vesipisteitä ja viilennyssumuja sekä urheilijoille että yleisölle.

Harjun stadionille on järjestetty ylimääräisiä vesipisteitä B-katsomon taakse sekä A1-katsomon anniskelutilan läheisyyteen. Vesipisteillä voi täyttää omaa vesipulloa. Stadionin kolme kahvilaa myyvät lisäksi kylmiä virvokkeita. Jännittävien kisatapahtumien nostattamaa hikeä voi käydä huuhtomassa viilennyssumujen alla, jotka löytyvät B-katsomoiden välistä, A1-katsomon edestä sekä A1- ja A2-katsomoiden välistä. 

Kalevan kisat starttaavat tänään Jyväskylän satamassa 10 ja 20 kilometrin kilpakävelyillä. Kilpailijoilla on mahdollisuus kulkea kävelyreitin varrella viilentävän suihkun läpi. 

Kalevan kisojen järjestäjät muistuttavat yleisöä pitämään huolta nestetasapainosta ja riittävästä auringolta suojautumisesta. Parhaiten auringonpistoksilta ja -polttamilta välttyy pukeutumalla suojaaviin vaatteisiin. Myös aurinkorasva on syytä ottaa mukaan kisakassiin. Erityisesti lasten ihoa, päätä ja silmiä on tärkeää varjella auringolta. 

Nautitaan lämmöstä ja kisoista turvallisesti! 

Jaa tämä artikkeli: